Ostetaan rahapuu

Selailin juuri pikkuystävieni tyyliblogeja ja eräässä niistä käytiin kiivasta "kuinka noloa, onko noloa, mitä vittua kuka maksaa vaatteesi" -keskustelua. Joku oli saanut mutsiltaan satasen takin ja nyt pienet bloggarit ja seuraajat ovat sekaisin kun maalainen hulluilla päivillä. 

Itse laskeskelin poikaystäväni kanssa tänään laskuja ja kuun menoeriä ja sen jälkeen viisaana tyttönä rupesin sohvaikkunashoppaamaan. Turvakseni luottorajani ovat ylittyneet jo syyskuun puolivälissä, niin ei tule turhia tilailtua. Skidi masis. Minulla kun ei ole varaa edes forver 21:n rätteihin ennen kuin ... joku... ostaa minulle ...rahapuun?!? Jos äitini, mummoni, isäni, poikaystäväni äidin koira, tai ihan kuka vaan tulisi ja ostaisi minulle edes muropaketin, olisin ehkä onnellisempi kuin koskaan. Lähden tänään tapaamaan ystäviäni toiseen kaupunkiin ja poikaystäväni antoi minulle 20 dollaria matkarahaa ja meinasin purskahtaa itkuun. "Maksetaan toi sähkölasku osissa." Hän sanoi. Lähetin isälleni rahanruinaus sähköpostin, jotta saisin ensi kuussa voita leivän päälle. Olisipa ongelmani yhtä yksinkertaisia, kun puolustella mummoni päätöstä ostaa minulle takki. Ostaisipa mummoni minulle takin. 

Juttelin juuri äitini kanssa skypessä ja hän kyseli joululahjatoiveitani. Top viitoseni tällä hetkellä on halvempi puhelinliittymä, kuntosalijäsenyyden peruminen (kirjotettiin J:n kanssa puolentunnin aivopesun jälkeen vuoden soppari), vuoden lounaat koulussa, urheilutoppeja ja Ugg-saappaat (Kaliforniassa nyt vaan pitää olla uggit). Ainiin ja perse joka kakkaa rahaa. 

Luulen, että joudun taas tekemään oikeita töitä. Opintotuet ja -lainat riittävät juuri ja juuri vuokran ja lukukausimaksujen maksamiseen. Maailmanlaajuinen rahoituskriisi potkii minua niin, että päässäni soi. Rakas Joulupukki, olen ollut todella kiltti ja toivon tänä vuonna rauhaa ja rakkautta ja ehkä pienen lottovoiton.

/manic money

 

When I signed my life away

Minulla on elämää suurempi intohimo ja se on koripallo. Rakastan sitä fiilistä, kun adrenaliini täyttää suoneni ja hengitykseni kiivastuu. Pelatessa voi juosta vaikka pää kainalossa tuntematta kipua. Voittaminen ja etenkin hyvin pelaaminen tuottaa minulle enemmän mielihyvää kuin ... noh monet muut asiat.

Muutettuani tänne koripallon isänmaahan ensimmäinen missioni oli löytää itselleni jengi. Täällä 90% vapaa-ajan riemuista on linkittynyt koulunkäyntiin, eli yksinkertaisesti ilmottauduin koulun koriskurssille. Muistot yläasteen liikunnantunneista ja niistä lahjattomista palleroista, jotka eivät eroittaneet koripalloa kurpitsasta palautuivat elävästi mieleeni. Mutta ensimmäisellä tunnilla pojat (täällä on joku laki tyttöjen ja poikien sekoittamisesta liikunnassa...) veivät minua 6-0. Tiedättehän te pojat; kun kyseessä on urheilu ja kilpailu he runnovat vaikka halvaantuneen mummon parkettiin. Niinpä päätin liittyä koulun korisjengiin, jossa tietenkin pelaa vain tyttöjä.

Muistan valmentajan kysyneen minulta, onko tämä varmasti sitä mitä haluan ja vastasin, että tässä on viimeinen mahdollisuuteni pelata hampaat irvessä, hiki päässä ennen kuin polveni ja nilkkani muljahtavat lopullisesti paikoiltaan. Viidet treenit viikossa tuntui taivaalliselta. Katsomon portaiden ravaaminen kolmenkymmenen asteen helteessä oli mukavaa vaihtelua matikan tunneille. Maanantaiset voimailuharjoitukset koulun ulkouima-altaassa vaati totuttelua, mutta selvisin niistäkin hengissä. Sitten alkoi varsinainen treenikausi. Päivittäiset treenit venytettiin kahdesta tunnista kahteen ja puoleen tuntiin ja kirsikkana kakun päällä treenamme kahden viikon ajan kolmena päivänä viikossa kohtuullisesti puoli seitsemältä aamulla. Ensi viikolla minulla on kymmenet treenit ja kolme omatoimista punttitreeniä. Välillä haukon henkeä ja mietin mihin helvettiin olen oikein ryhtynyt.

Kaiken tämän mielipuolisuuden keskellä voin kertoa, etten tällä kaudella osallistu yhteenkään peliin. Olen joukkueen "redshirt", eli varapelaaja. Harmikseni en ole päässyt näyttämään osaamistani, vaan olen hermostuksissani sählännyt kentällä kuin norsu lasikaupassa. Olen onnellinen, ettei minulle ole ehdotettu painimattoa koriskentän sijaan. Vaikka tiedostan jatkuvasti, että minun tärkein tehtäväni tällä kaudella on kuvata ottelut ja täytellä juomapulloja, en jättäisi yksiäkään treenejä väliin. Olen hulluna tähän lajiin.

Tarkoitukseni oli postata teksti siitä kuinka säälittävää meininkini kentällä on tällä hetkellä ja kuinka turhautunut olen, etten pysty nousemaan omalle tasolle (teidäthän sen tunteen kun osaat jonkin asian vaikka unissasi ja yhtäkkiä vedät kuin känninen Nykänen suurmäessä). Hmm. No ehkä tajuatte. Love basketball.

Go Bearcubs!

/basketball maniac 

Bushismeja...

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush suoritti alemman loppututkintonsa yhdessa Pohjois-Amerikan parhaista yliopistoista, Yalessa. Ylemman loppututkinnon han suoritti toisessa maan parhaista kouluista, Harvardissa. Luulen, etta molemmissa yliopistoissa on erinomaiset puhekurssit ja molemmat koulut opettavat oppilaansa kriittiseen ajatteluun. Jotenkin minusta tuntuu, ettei oppi ole mennyt perille Bush Jr:n kohdalla.

Viimeisin Bushismi, kuten hanen uskomattomia sanontoja kutsutaan, paasi ilmoille vuoden 2008 olympialaisissa, jossa Bush sanoi haastattelussaan Bob Costalle ettei han nae Amerikalla olevan mitaan ongelmia. Tahan valiin voisin sanoa, etta koulussani jaa satojatuhansia stipendeja jakamatta, koska Yhdysvaltain talous on syvalla siella mihin aurinko ei paista. Ja juuri mainitsemani ongelma on tietenkin pienin mahdollinen tassa yhteiskunnassa. Ymmartamattoman optimistista puhetta Amerikan presidentilta. Jopa silloin, kun han selittaa hanen aivopierujaan, han on vaarassa: "I'm the commander -see I don't need to explain why I say things. That's the interesting part of being a president." Ja mita hanen kriittiseen ajatteluun tulee, menee han metsaan siinakin: I know what I believe. I will continue to articulate what I believe and what I believe - I believe what I believe is right."

Bush on myos saanut maailman vihat niskaansa puheillaan sodasta. "I just want you to know that when we are talking about war, we are really talking about the peace." Amerikkalaiset han on puolestaan suututtanut hanen nakemyksellaan taman paivan Amerikasta: "You work three jobs? ...Uniquely American isn't it? I mean it's fantastic that you are doing that." han sanoi amerikkalaiselle kolmen lapsen yksinhuoltajalle. Joidenkin mielesta hanelle laitetaan sanat suuhun, mutta kuka muu sanoisi paavi Benedictille jotain tallaista: "Thank you, your Holiness. Awesome speech."

Tunnen ihmisia, joilla on pieni laskuri, joka laskee paivia Bushin viran paattymiseen. Kaksi kautta apina presidenttina on melko hieno saavutus Yhdysvalloille. Nyt taytyy vain toivoa, ettei McCainia valita seuraavalle kaudelle, jolloin hanen seuraaja (han kun luultavimmin heittaa veivinsa ennen seuraavia vaaleja) olisi Sarah Palin, jonka kommentit ovat -jos mahdollista- viela aivottomampia kun Bushin.

Insane, this nation is insane.

Pari sanaa maanantaista

Noniin. Opiskelijan arki. Maanantait. Viikko. Kuka helvetti keksi maanantait? Oliko ihan pakko? Ja miksi tein itselleni lukkarin, jossa olen maanantaina koulussa vahintaan yhdestatoista seitsemaan? Ja miksi meidan KORIPALLO joukkue UI maanantaisin? Maanantaisin mikaan ei kuitenkaan onnistu, joten miksi siita on tehty virallinen viikonpaiva?

Ja nyt te kaikki rakkaat maanantaiversiot mietitte, etta jos maanantaita ei olisi, niin tiistai olisi maanantai. EI. Mietipa uudelleen; jos banaania ei olisi, olisiko omena banaani? EI! Viikossa voisi edelleen olla seitseman paivaa, mutta maanantai olisi pelkka tai ja nimensa mukaan ehdottoman vapaaehtoinen paiva.

Tietenkin tanaan on maanantai, silmani ei pysy auki, alaleukani valuu laiskasti kohti rintaani ja opettajat nojaavat liitutauluihinsa. Aamusta lahtien kaikki on tapahtunut tappavan hitaasti ja lopulta mennyt pieleen. Herasin kaksikymmenta minuuttia myohassa, haisin pahalle, kaadoin muroihini kermaa ja puin rumat vaatteet paalleni. (Oletteko muuten huomanneet, etta maanantaisin ihmisten tyyli on luokkaa uffin kerayslaatikko..) Koululla olen haahuillut paikasta toiseen ja osunut valilla oikeaan luokkaan ja kitunut hitaasti hengilta mielenkiinnottomilla tunneilla. Seuraavaksi minua odottaa koulun likainen allas ja natsi uimaopettaja. En kasita miksi minun pitaa uida pelatakseni korista, mutta en maanantain kunniaksi kyseenalaista sita sen enempaa. Joskus miljoonan tunnin kuluttua kun paasen kotiin, kaadun sankyyni ja unohdan maanantain koko viikoksi.

//Not so manic monday

Good old love

Nyt riittää Carrie Bradshawmainen napina ja lässytys rakkaudesta. Helvettiin kaikki vaaleanpunainen paskanjauhanta sen oikean löytämisestä ja perhosista mahan pohjalla. Vaikka nykyfilosofiassa saattaa joitakin näkemyseroja seuraavaan ilmetäkin, kerron nyt joitakin faktoja perusrakkaudesta.

Heti alkuun haluan kumota yleisellä moraalitasolla perseelleen menneen olettamuksen ihastumisesta rakastumisen ohella. Kaikki jotka ovat olleet tai ovat edelleen rakastuneita, tietävät ettei ihastumista toiseen henkilöön voi välttää. Se mihin viivan vetää, kuinka pitkälle antaa ihastumisen viedä on jokaisen parin oma asia. Ihastuminen on vahva tunne ja tunteita on lähes mahdotonta ohjailla. Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihminen joka ei elä tunteella ei elä ollenkaan.

Ja sitten kuumaan kysymykseen; mitä rakkaus on? Love is... Kaiken "rakkaus on ihana tunne mahanpohjassa" -bullshitin lisäksi se on jakamista, antamista, ottamista ja ennen kaikkea muuttumista. Kun ihastuminen muuttuu rakkaudeksi ja kaikki tunnekuohu laantuu, jäljelle jää voima, joka muokkaa molempien persoonaa yhteensopivammaksi. Eli arkikielellä; kun olet saanut kuukausien ajan tunneorgasmeja ihastuksesi kanssa, alat pikkuhiljaa miettimään kuinka helppoa olisi ottaa luoti toisen puolesta (tai edes pyykätä ne likaset sukat valittamatta). Rakkaudesta tulee ihan peruskauraa jonkin ajan kuluttua ja rakkautta on nauttia sen jauhamisesta päivä toisensa jälkeen.

Olen kuullut muuttuneeni parisuhteeni aikana ja parhaimmillaan olen kuulemma unohtanut oman elämäni ja periaatteeni. Parisuhteessa tai ei, ihmisen on ihan tervettä muuttua vuosien varrella, enkä todellakaan kiellä arvomaailmanikin heilahtaneen seurustelun myötä. En kuitenkaan näe asiaa negatiivisena kehityksenä, etenkään kun muistelen mielentilaani ja -terveyttäni ennen seurustelua.

Rakkaus tipahtaa useinmiten kohdalle, niin ettei sitä osaa aavistaa. Etsivä ei sitä noin vain löydä, eikä sitä voi oikein hakea lihatiskiltäkään. Jos sille ei ole valmis se on raskaampaa ottaa vastaa, tai se voi mennä ohi. Mutta olen sen verran fatalisti, että uskon rakkauden kiertävän kehää; jos se menee kerran ohi, tulee se kohdalle toiste. Jokaiselle on se yksi, joillekin voi olla toinenkin. Kukaan ei jää ilman.

Lopuksi voisin heittää kehiin jonkun imelän rakkaussitaatin, mutta haluan, että valistukseni menee perille. Niinpä lainaan ystävääni Wikipediaa:

"Love represents a range of human emotions and experiences related to the senses of affection and sexual attraction"


//love is just love

Kusinko mä sun aamumuroihin?

Olen viime aikoina havainnut pientä vittumaisuutta kanssaeläjissäni. Asiaa ei todellakaan auta se, että olen asiakaspalvelija. Yleinen faktahan on, että asiakaspalvelija on terapeuttinen sylkykuppi ja poikkeuksetta väärässä. Bussikuskejakin saa vaikka vetää turpaan jos siltä tuntuu ja jos oikein huono päivä on niin voi vaikka mennä baarijonoon haukkumaan se helvetillinen poke ja uhkailla reklamaatiolla, jos ei pääse ihan päähän potkimaan.

Eipä silti kyllä siellä bussissa voi purkaa ahdistustaan muihinkin kuin kuskiin. Vitutusasteesta riippuen voi nalkuttaa vierustoverille hänen jumalattmoan isosta ostoskassista, joka on puoliksi sylissäsi, tai tirvasta sontsalla päähän jos joku uskaltaa istua reunapaikalla ruuhkabussissa. Kun kaikki muu on yhtä paskaa ja itse hipoo täydellisyyttä voi baarissa iskeä tuopin kaverin päähän ja kaupassa ajaa ostoskärryillä nilkoille.

Jengi on kesälomallaan naama niin norsunvitulla, että itse en edes uskalla pitää kesälomaa. En tiedä johtuuko kaikki tämä Suomen paskasta kesästä, bensan hinnan noususta vai kuun asennosta, mutta varmaa on se, että suomalaisten olisi parempi ruveta kaivamaan sitä kaktusta ulos anaalistaan, tai olemme kohta koko kansa niin löyhkäävässä masiksessa, että EU päättää tiputtaa kaikki pannaan joutuvat rypälepommit vittupaskamme sekaan.

Chear up soldiers!

Paskanjauhamista vai paskasta jauhamista?

Jos kaverisi on tehnyt sinulle siat , tiedät mistä puhun. Pakkohan siitä on jollekkin avautua. Vai eikö tässä maassa saa valittaa muusta kun dna:n asiakaspalvelusta?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei minusta tarvitse puhua selkäni takana sanakaan, oli asia sitten merkitykseltän positiivinen tai negatiivinen. Mutta toisaalta sehän on ihan sama jos asia ei kantaudu omiin korviini. Eli jos olen tehnyt jotain sopimatonta ja päätät ystäväsi kanssa omistaa tovin siitä jauhamiselle, onko se paskanjauhamista vai paskasta jauhamista?

Paskastahan sopii jauhaa juuri niin paljon kun oma paskasihti sietää. Ei siinä mitään jos haluat vähän niuhottaa Markun eilisestä baarikäyttäytymisestä, jos puhut totta. Jos Markku tosiaan löi päänsä läpi jukeboxin lasista ja joi ventovieraiden pöydästä, kuulostaa keissi aika paskalta. Ei siinä tarvitse ruveta Markkua haukkumaan, mutta kyllä siitä paskasta sopii puhua. Eri asia olisi, jos Markku olisi tarjonnut kaverillesi drinkin, muttei sinulle ja päätät tasoittaa tilanetta pienellä paskanjauhannalla ja yhtäkkiä koko kylä luulee, että Markku osti drinkin läskille apinalle ja päätyi lopulta aasin viereen yöksi. 

Juorut, huhut ja liioittelu ovat paskanjauhamista ja paskanjauhaminen on väärin. En tietenkään väitä, etten itse olisi siihen joskus sortunut, enkä myöskään usko jos väität, ettet ole moisesta tietoinenkaan. Kaikkihan me välillä pistämme myllyyn kiviä ja juuri siksi luulen, että ikävistä asioista puhuminen on nykyään niin hankalaa. Jos Markun korviin kantautuu, että olet paheksunut jukeboxin hajottamista, Markku ja viisi hänen kaveria vihaa sinua loppu ikänsä. Samoin käy jos kerrot hänen hässineen aasia ja hän kuulee siitä. Mikä siis avuksi?

Kannattaa välillä katsoa peiliin. Puhunko minä pahasti jostain, puhutaanko minusta pahasti ja miksi? Kaikki nallekarkit ei mene tasan tässäkään leikissä, mutta jos me yrittäisimme kestää kritiikkiä hieman paremmin, ehkä paskanjauhaminenkin vähenisi hiljalleen. Kokeillaan. 

//Peace and Love

 

Mihin kaikki ovat menneet?

Jos olisin tiedemies alkaisin tutkimaan ihmisten katoamista. En siis pysyviä katoamisia, mikä sinällään on myös hyvin harmillista, mutta sellaista katoamisen välitilaa, jossa ihmiset ajautuvat muutamaksi päiväksi, ehkä jopa viikoksi johonkin mustaan aukkoon, jossa ei ole kuuluvuutta eikä myöskään facebookia.

Minulla on tapana ärsyyntyä tällaisesta muun maailman feidaamisesta, vaikka saatan itsekin huomaamattani hengailla mustassa aukossa äitini sohvalla puhelin jossain partsin maton alla. Onnekseni osaan pukea ärsyyntymiseni huolestuneisuuden viittaan, mutta sekään ei auta kun yritän saada kiinni jonkun jonka kanssa rupatella hetki ja kaikkien puhelimet menee vastaajaan. Kadotessa pitäisikin tallentaa vastaajaansa viesti, että olen mustassa aukossa pari päivää, soittelen takaisin kun jaksan. Mutta ei. Kun jengi imaisee itsensä tyynen rauhallisesti olemattomuuden vyöhykkeelle, voisi oikeastikin huolestua ja ruveta miettimään mihin se kaveri on nyt oikein joutunut. Viime yönä näin unta, että eräs katoavainen tuli kolkuttelemaan ovelleni suoraan parin päivän putkareissun jälkeen.

Onko vika minussa? Jätetäänkö minun puheluihini järjestelmällisesti vastaamatta? Olenko niin paska kaveri/sisko/tytär/tyttöystävä, että puheluni ovat vain kiusallista pirinää kännykkäkotelossa? Olenko "Älä vastaa!"? No siihen en usko itsekkään.

Lähdenkin tästä äitini kanssa saunaan odottelemaan, että musta aukko sylkee ystäväni takaisin elämään. Sain muuten viisumini ja minusta tulee virallisesti avovaimo ja californialainen. Että voin sitten soitella vastaajiinne sieltä mustasta aukosta.

Aivokuolema

Minulla on ollut päässäni tyhjiö parin viikon ajan. En pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin viisumihakemukseeni ja pelkään ettei se mene läpi. Kirjoittamisestakaan ei meinaa tulla mitään. Ongelmani on niin kuormittava tällä hetkellä, etten pysty kärsimään yleismaailmallista masennusta vähäosaisten takia, vaan depressioni on täysin henkilökohtainen. Jos kärsii maailmamasista, pystyy iloita ja elämään omaa elämäänsä, mutta jos mieli on matalalla omien ongelmien vuoksi, on turha edes yrittää hymyillä, saati sitten yrittää auttaa muita. Haluaisin kirjoittaa teille Myanmarin uhriluvuista ja Aidsin leviämisestä Afrikassa, mutta en vain voi.

Kidutan itseäni lukemalla pikkutyttöjen muotiblogeja, joissa kerrataan viime tiistain Gossip Girliä (jopa sen sarjan ongelmat ovat todellisempia kuin näiden teinien kaakatus Gina Tricotin alesta). Haluaisin itsekin elää samanlaisessa saippuakuplassa. Luen teinimuotiblogeja samasta syystä kun joku katsoo Mr. Beania; se on söpön hupaisaa ja epätodellisen uskomatonta, vaikkakin hieman kiusallista. Painiessani paperisodan tantereella jenkkikonsulin kanssa, todella toivon, että glitteripanta olisi suurin murheeni.

Vastasin erään tutkimuksen terveyskyselyyn ja onnekseni huomasin kuitenkin, että rastitin ruutuja, joissa totean itseni ja elämäntilanteeni onnelliseksi ja fyysisen terveyteni erinomaiseksi. Kun ajattelen viisumikuoren ulkopuolista elämää, minulla todellakin on kaikki hyvin. Kesäkin on alkanut. Ja on mielessäni eräs pinnallisempikin ongelma; ostaisinko punaisen vai ruskean Longchampin lompakon...

Jokatapauksessa voi olla, etten pysty päivittämään blogia vähään aikaan, tai jos pystyn niin suollan todella huonoa läppää. Laitankin tähän pari linkkiä, mitä suosittelen lukemaan aivokuolemani ajan.

http://www.time.com/ Etenkin the list of 100 most influential people, jota johtaa Dalai Lama, Vladimir Putin toisena ja Barack Obama kolmosena.

http://www.desdecuba.com/generationy/ Yoani Sanchezin (bongattu yllämainitulta listalta) blogi Castrojen Kuubasta. Rautainen, jos osaat espanjaa, mutta myös englanninkielinen blogi on hyvä, päivittyy vain harvemmin.

http://www.astro.fi/ Mielenkiintoista ajanhukkaa.

Ja tietenkin mieltä kohentavat käyttäjien blogit (lähes jokaisen käyttäjän profiilista löytyy blogilinkki) osoitteessa http://www.tyylitaivas.fi/ , mutta jos haluat seurata (street)muotia, niin suosittelen http://www.hel-looks.com/ :ia.

Kuulemisiin.

//Depressive maniac

Politiikka Suomessa

Yhteiskuntaopin tunneilla lukiossa selitettiin parlamentarismin ja demokratian käsite. Molemmat kuulemma toteutuvat Suomessa. Kansa valitsee edustajansa, joista muodostuu parlamentti. Parlamentti valitsee hallituksen ja näinollen hallituksen tulee käytännössä nauttia parlamentin luottamusta, jotta parlamentarismi toteutuu ja siten myös demokratia. Demokratiassa kansa äänestää valtion asioista suoraan (kuten EU-jäsenyydestä vuonna 1995). Käytännossä meillä kuitenkin toteutuu edustuksellinen demokaratia, sillä meillä on työkseen kansaa edustavia tätiä ja setiä Arkadian mäellä. Tämän siis opin yhteiskuntaopin tunnilla, terveisiä vaan Ari Anteroiselle Munkkaan, jolla ei ilmekään värähtänyt kun hän selitti tätä meille.

Kolmas tärkeä käsite, joka osaltaan kumoaa kaksi ylempää käsitettä on populismi eli edustajiemme vaalijargon. Käytännössä tämä on juuri sitä soopaa, mitä kaikki televisiokanavat syöttävät ennen vaaleja. Populismin avulla voimme äänestää vaikka Tukiaisen Johannan eduskuntaan. Hän onkin jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut politiikasta.

Olen ollut aina sitä mieltä, että äänestäjillä on suuri vastuu yhteiskunnassamme. En ole ikinä ymmärtänyt Aku Ankkaa äänestäviä anarkisteja. Surukseni kuitenkin huomaan, että mitä enemmän seuraan politiikkaa, sitä enemmän rupean menettämään toivoani. On epäilyttävää, että tiedän kulttuuriministerin yksityiselämän tarkemmin kuin hänen saavutuksensa yhteiskuntamme eteen. Koko demokratia kaatuu median edessä. On ihan sama mitä ehdokkaani jauhaa ennen vaaleja, kun se ei kuitenkaan toteudu myöhemmin. Jos Katainen hehkuttaa vaaliohjelmassaan sairaanhoitajien palkkojen nousua, joudutaan siitä käymään vuosisadan työtaistelu, ennen kuin tulosta saadaan aikaan. SDP:n ideologia on niin solmussa, että en äänestäisi heitä vaikka olenkin sosiaalidemokraatti. Eikö ole omalaatuista, että kansan tarpeet tyydytetään jauhamalla paskaa? Sitten seuraavat neljä vuotta meillä on kyrpä otsassa kun mikään ei mennyt niinkuin piti.

Ulkoministeri saatiin nalkkiin tekstarikohun takia. Lopulta erottamisen syyksi selitettiin valehtelu. Pääministerin vaalitilille oli ilmestynyt mielettömiä summia järjestöltä, jonka takana on Suomen suurimpia liikemiehiä. Herra pääministeri ei muka itse edes tiedä mistä moinen summa tuli ja ketä siitä kiittämän. Kyllä hän tiesi. Pääministeri on koko hallituksen päämies (ei, rakkaat lapset, se ei ole enää presidentti) ja hänen tulisi parlamentarismin periaatteen mukaan erota, mikäli hallitus ei nauti parlamentin luottamusta. Minulle on ainakin ihan yhdentekevää, vaikka ulkoministerimme nussisi kuolleita strutseja ja valehtelisi siitä julkisesti, mutta se, että pääministeri kusee kansaa linssiin vaalirahoituksensa suhteen on OIKEASTI tärkeää. Siinä mennään metsään ja pahasti.

Poliitikkojen valehtelusta on tullut sääntö ennemmin kuin poikkeus. Aion edelleen käydä äänestämässä ja seurata politiikkaa, ehkä jopa opiskella sitä. Näkökulmani on kylläkin muuttunut dramaattisesti. Demokratian ja parlamentarismin toteutuminen on vain näennäistä ja tavallisella kansalaisella ei ole juuri vaikutusvaltaa, ellei hänellä ole rahoittaa puolueiden toimintaa, tosin silloin hän ei ole tavallinen. Sanokaa minua pessimistiksi tai naiiviksi, mutta...

...Aku Ankka eduskuntaan!

Uutiskatsaus

"State Supreme Court says same-sex couples have the right to marry" SFGate, 15.5. Kalifornian lisäksi Massachusets hyväksyi lain saman sukupuolen avioliitoista. Osavaltioiden asukkaat saavat vielä äänestämällä kumota lain marraskuussa, mutta onpahan alku. Amerikkako takapajula lakeineen? Olisinpa Castrossa (San Franciscon homokaupunginosa), kaikkihan tietävät, että homot osaavat juhlia ja nyt on erittäin hyvä syy siihen; "Eliated Castro residents celebrate marriage ruling". I bet they do. Sitten vaan muut osavaltiot ja valtiot ottamaan mallia! Paavi on varmasti paskonut housuunsa kuullessaan tästä (tosin hän on niin vanha etten tiedä onko siinä mitään erikoista).

"Poliisit vastassa Tukiasen kohusiskoksia USA:ssa" Is, 16.5. Olin jo onnekseni ehtinyt unohtamaan "entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan (kok) tekstiviestikohun käynnistäneen Johanna Tukiaisen ja hänen pikkusiskonsa Julia Tukiaisen" olemassaolon. Turhaan. Julia vetäsi öykyt unilääkkeistä ja alkoholista. "Minulle kävi totaalinen vahinko!" Hän sanoi. Isosisko nukkui koko matkan, joten häneltä meni koko kohu ohi, vaikka Julia oli ilmeisesti käynyt vetää röökinkin lentokoneen vessassa. Pahoitteluni eilisestä valituksestani giniä heittelevistä ukoista, tämä olisi ollut vielä kamalampaa. Joku roti pitää olla, vaikka olisikin aivojen tilalla vappuserpentiiniä ja karttapallon kokoiset tissit. Pysykää tytöt Miamissa!

"Vanhasen vaalipäällikkökään ei tiennyt tukien alkuperästä" HS, 16.5. Muun muassa Matti Vanhasen vaalikampanjaa avustanut Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen taustalla ovat mm. Ideaparkin Toivo Sukari ja Tokmannin Kyösti Kakkonen. Marja Tiura sai Iltalehden mukaan kohuyhdistykseltä 20 000 euroa. Mikä korruptio? Tukia saaneet ministerit joutuvat täydentämään vaalirahoitusilmoituksiaan ja valtionvarainministerimme Eero Heinäluoma kyseli voiko tukien pimittämisestä selvitä rangaistuksetta. Tottakai voi. Ja seuraavaksi voimme myrkyttää toimittajiamme ja valita presidentin bestiksen seuraavalle presidenttikaudelle.

Ja viimeisenä, muttei lainkaan vähäisimpänä; "Poliisia paenneelta varkaalta tippui kenkä!" Uutislehti 100, 16.5. Kiitos satanen, ilman tätä tietoa en ehkä olisi pärjännyt tänään ollenkaan.

Fit to be perfect

"Some brands have switched to a size range that starts with 0 or even 00, allowing some women to proudly wear a size nothing -or double nothing."

Bohemian magazine MAY 7-13, 2008, Patricia Lynn Henley

Selailin tanaan Time -lehden listaa 100 maailman vaikutusvaltaisimmasta henkilosta. Ainoana haute couture -muotisuunnittelijana listalla oli Karl Lagerfeld, mutta minusta sinne kuuluu hanen lisakseen ainakin Marc Jacobs, Miuccia Prada ja John Galliano. Heilla on kaikilla todella suuri vaikutus vallitsevaan kauneusihanteeseen. He kaikki kayttavat nollakoon malleja ja tekevat normaaleille ihmisille liian pienia vaatteita. (Itse olen jenkkikooltani 2-3 ja minulla on Marc Jacobsin shortsit kokoa 6.) He paattavat siita, mika ensi syksyna on kuuminta hottia ja jos haluat pysya muodissa kannattaa laihduttaa kymmenen kiloa ja leikata pari kylkiluuta.

Nollakoon mallit aiheuttivat pienen kaaoksen vuoden 2006 lopulla, kun kaksi etela-amerikkalaista mallia naantyi kirjaimellisesti nalkaan. Toinen heista, uruguaylainen Luisel Ramos tuupertui catwalkille ja kuoli sydankohtaukseen. Hanen painoindeksinsa oli 14,5. Maailman terveysjarjeston mukaan nalkiintymisen raja on 16. Kaaoksen seurauksena Madrid, Barcelona ja Milano kielsi alipainoisten mallien kayton kaupunkiensa naytoksissa. Donatella Versace hehkutti naisellisia muotoja ja piankos media juhli naisihanteen muuttumista terveemmaksi.

Nyt, puolitoista vuotta myohemmin olemattoman kokoiset mallit laahustavat catwalkeja edestakaisin, eika kellaan ole enaa tietoakaan mistaan terveesta naiskuvasta. Suunnittelijat, jotka usein ovat homoja tai kieroutuneita naisia haluavat luomuksensa 180-senttisen pikku pojan paalle. Surullista tassa on se, etta jos mallit taipuvat tuohon mieltymykseen ja riutuvat nalassa sen takia, niin sitten taipuu terve nuorisokin. Jos Sasha Pivovarova ja Suvi Koponen mahtuu Chanelin nollaan, niin mahdun minakin, vaikka sitten terveyden kustannuksella. Tuloksena on syomishairioisia nuoria, joiden kauneusihanne on mikapa muukaan kuin kahdeksan vuotiaan pojan vartalo.

Muotisuunnittelijoiden lisaksi naistenelehdet ja iltapaivalehdet saavat minut raivon partaalle jutuillaan laihduttamisesta. Jokaisen pyhan jalkeen otsikot lietsovat paniikkia ja huonoa omatuntoa liikakiloista. "Kinkku sulamaan!" "Paasiaiskilot pois!" Myos julkkisten ihmedieetteja syotetaan jokaisessa juorulehdessa. Lehden tarvitsee vain sanoa "J Lo laihdutti vihrealla teella" ja meilla on kymmenen tyttoa joka pitajassa, jotka horppivat vihreaa teeta aamiaiseksi, lounaaksi ja paivalliseksi. Televisiossa pyorii laihdutusohjelmia ja voit liittya laihdutustiimiin ja laihtua, laihtua, laihtua.

Media nayttaa kuvia kauniista naisista, jotka ovat hoikkia ja hyvinvoivia. Kaikkihan me haluamme nayttaa heilta. Sitten kun raja on ylitetty, olemme sairaita. Nicole Richie on monen nuoren naisen tyyli-ikoni ja han kieputtelee jatkuvasti terveen ja sairaan rajalla. Vallitsevaa anorektista kierretta on todella vaikea pysayttaa niin kauan kuin mieltamme manipuloidaan nayttamalla sairaalloisia kauneusihanteita.

"I have an obsession with looking at size 0 models, I just love them. How can I be really skinny, without the fact I got to stop eating, enough to see the bones?"

15-vuotias tytto Yahoon keskustelupalstalla

Yritapa kertoa hanelle, ettei se nyt niin kaunista ole, kun luut torrottavat. Puhe ei auta, kun paahan on syopynyt kuva luisevasta eiminkaan -koon mallista. Surullista.

Matkustan ympari maailmaa...

J tuli tanaan kotiin maailman hienoimman kirjan kanssa. Lonely Planetin The Travel Book; A journey through every country in the world. Siis siina on kirjaimellisesti kaikki maailman maat. Kirjan alussa tekijat maarittelevat kasitteen maa;

"Our first port of call was the United Nations' list of defined countries - all 192 of these had an automatic ticket for this book. The UN list does not include the foreign depedencies of these countries, whether self-governing or Crown colony, but we wanted to feature some of these places because they are ever-popular traveller hang-outs."

Eli kaytannossa kirja on tehty taysin matkailun nakokulmasta, eika siis juurikaan valoita maiden poliittisia oloja. Mika onkin varsin virkistavaa, silla median nakokulmasta katsottuna koko maailma on yhta U.S.A:ta, Venajaa ja Lahi-Itaa. Tosin esim. Sudanin kohdalla voitaisiin kertoa, etta jos poikkeat turisteille viitoitetulta polulta saatat astua maamiinaan. Mutta se juuri kirjassa onkin viehattavaa, kirjassa on onnistuttu tuomaan kaikkien maiden parhaat puolet esille; Suomesta on mainittu salmiakkikossu ja poronkaristys.

Tein listan maista, joissa haluaisin seuraavaksi vierailla ja joista et ole ehka ennen tata kuullutkaan.

Saint Kitts & Nevis:

Missa? Karibianmeren ja Atlantin valissa. Miksi? Koska olen ollut jo Jamaikalla ja Karibian rento elamanasenne uppoaa minuun kuin siskonmakkarat kattilanpohjaan. Eika maisematkaan ole hassumpia. Ja koska nailla kahdella saarella maanviljelys on edelleen paaelinkeino, kun taas muilla Karibianmeren saarilla paaelinkeino on turismi.

Guyana:

Missa? Brasilian pohjoinen rajanaapuri Venezuelan ja Surinamen valissa. Miksi? Koska kaikki muut ovat Brasiliassa. Ja koska Iwokraman (Guyanan sademetsaalue) kasvillisuudesta 30% on edelleen tunnistamatonta.

Burkina Faso:

Lansi-Afrikan yksi sisamaavaltio. Miksi? Koska sen paakaupungin nimi on Ouagadougou. Ja koska maan nimi tarkoittaa paikallisilla moren ja dioulan kielilla "kunnon ihmisten maata" .

Comoros ja Mayotte:

Missa? Intian valtamerella, Madagascarin ja Afrikan valissa. Miksi? Koska siella sekoittuu Afrikan lampo, ranskalainen tyylikkyys ja arabiestetiikka. Ja koska sielta on kotoisin ylang-ylang ja jasmiini.

Ita-Timor:

Missa? Indonesian ja Australian valissa. Miksi? Koska kaikki mita olet kuullut tasta maasta sen Indonesiasta itsenaistymisen jalkeen on surullisia konflikteja, jotka peittaa alleen kauniin maan ja varikkaan kansan. Ja koska siella voi uida delfiinien kanssa ja katsella valaita.

Kirja vahvisti suuresti kasitystani siita, etta maailmassa on parempiakin vierailemisen arvoisia paikkoja kuin suuret turistirysat. Minulla on antipatioita tiettyja maita kohtaan ja yksi niista on Thaimaa ja lahiseudut. Minusta on vastenmielista ajatella, etta menen seikkailemaan maahan, jossa jokatoinen bungalowsta kurkistava suttuinen paa on lansimaalaisen, joka pakenee sivilisaatiota polttamalla niin paljon pilvea, ettei tajua hilluvansa miljoonan samanlaisen "vaihtoehto" -turistin keskella. Anteeksi nyt vaan kaikki jotka tunnistavat itsensa edellamainitusta kuvauksesta.

Toisaalta en ole varma haluanko tunkeutua niihin harvoihin paikkoihin, mihin Finnair ja BA eivat viela lenna. Enta jos minua seuraavat kaikki ne hipit, jotka ovat valloittaneet lahes koko Aasian? Ja triljoonat japanilaisturistit kameroineen?

No, jokatapauksessa suosittelen kirjaa kaikille. Pelkka kuvien selailu saa tuntemaan olon kaukaisen huolettomaksi. Ja jos oikein innostuit kuvailemistani maista, googlaa ihmeessa ne kotikoneellasi ja virtuaalilomaile itsesi kauas pois.

Bon Voyage!

similarminds.com

Eras ystavani antoi minulle linkin, jossa voi tehda kaikenlaisia persoonallisuustesteja. Nama sivustot ovat mielestani aivan kaiken jarjen ulottumattomissa. Tietenkin tein muutaman testin huomatakseni, etta olen oikeassa. (Ja koska minulla ei todellakaan ole parempaa tekemista juuri nyt.)

Famous leader test results: You are detached intellectual whose ideas saved/will destroy the world. You are Einstein. You lead with your mind exploring the unknown and helping to invent the future of mankind.

Sanoisin, etta en nyt ihan. Luulen, etta ainoa syy, miksi mina olen kuin Einstein on, etta en ole lainkaan sosiaalinen. Mutta etta mieleni tutkii tuntematonta...? Enpa ole huomannut.

Huomioonottaen, etta poikaystavani voisi verrata minua Hitleriin, ajattelin, etta olen vastannut kysymyksiin kusettaen itseani olevani viisaampi kuin olen. Niinpa tein testin uudelleen vastaten kysymyksiin ihantedeni mukaisesti ja tuloksena oli Mahatma Gandhi; You are emaciated do gooder. Kunpa olisinkin.

Lisaksi tein pari muuta persoonallisuustestia, joiden tulokset ovat liian masentavia julkaistavaksi, mutta voin vahan raottaa synkkaa verhoa maailmani ymparilla; antisosiaalinen, skitso, herkka, levoton.

Mika klassikkofilmi -testissa osoittauduin olevani jotain Apocalypse Now:n ja Wuthering Heightsin valilta; Romanttinen seka dramaattinen veijari, joka vaeltelee elaman mutkaisessa joessa. Noiden kahden elokuvan yhdistelma kuulostaa erittain kaaottiselta, joten siihen pystyn ainakin samaistumaan, vaikka suurimmassa osassa testeissa olinkin ylitsepaasemattoman jarjestelmallinen.

Pitkan tutkimuksen jalkeen siis olen edelleen sita mielta, etta persoonallisuustestit ovat suurimmaksi osaksi huuhaata. Minulle tuli jopa yhdessa testissa vastaukseksi, etta olen hyva saastamaan rahaa ja se on jo erittain kaukaahaettua. Vastaamalla yhdeksasta neljaankymmeneenkahteen kysymykseen, voi maarittaa tiettyja luonteenpiirteita, mutta ei koko persoonallisuutta.

Humalassa olen muuten JFK; You like power because it increases your sexual options. You are a thrill seeker by nature and don't shy away from risky behavior.

xoxo

nettivakoilusta

Alaka vaita, ettet ole itse tirkistellyt sen viimevuotisen hoidon uuden kumppanin sivuja ircissa (noloo!) tai facebookissa. Lukenut kommentteja mita kaverit postaa toisilleen milloin mistakin asioista. Olet varmaan googlannut oman nimesi ja pari muutakin tarkeaa nimea. Ja ennen kaikkea paivittanyt tietojasi vanhasta kaverista, jonka asiat tiedat paremmin kuin han itse, vaikka ette ole puhuneet saati sitten nahneet vuosiin. 

Kukaan ei sita aaneen myonna, mutta kaikki sita tekee. Sitten jossain tilanteessa molaytat jotain jostain puolitutusta ja hanen uudesta koiranpennustaan ja muut paikallaolijat tietavat mista puhut, koska hekin ovat nahneet pennun kuvat ircissa. Kukaan ei tietenkaan myonna ja kaikki katsovat sinua, kun olisit juuri jaanyt kiinni kaverilta pollimisesta. AWKWARD! 

Parasta tassa tietenkin on se, etta voit salakavalasti todistaa koko muulle maailmalle, kuinka hyvin SINULLA menee ja kuinka upealta SINA naytat. Vaikka et olisikaan parhaimmillasi ja menettanyt juuri luottotietosi, kampan ja pari kaveria siina sivussa, voit aina antaa toisenlaisen kuvan itsestasi. Myspacessa voit jopa laittaa pienen hymion hirmuiseen virneeseen kertoaksesi kaikille miten helvetin hyvin menee. 

Eihan kukaan tunnista sinua makaamassa katuojassa, mutta profiilisi nakee kaikki. Taytyy vain muistaa paivittaa profiilia usein, muttei kuitenkaan liian usein, onhan sinulla elamaa facebookin ulkopuolellakin. Mood: No siis vahintaankin jedi. 

Ihmiset jotka eivat ole niin kiinnostuneita nayttamaan eksoottisia matkakuviaan Thaimaan paratiisibiitseilta uuden kultansa kanssa ovat siina mielessa ikavia, etta heita ei voi vakoilla. Mista ma nyt tiedan onko ne eronneet vai ei? Tai viela pahempaa: ihmiset jotka piilottavat kommenttinsa johonkin helvetin inboxiin. Mutkun makin ja sun naapurin siskokin haluaa tietaa. Ja samalla voit tsekkaa mun rusketusraidat. 

Se on noloa ja itse en vakoile, tietenkaan. Minusta nimittain on ihan hirveaa, jos ei saa mitaan yksityisyytta, kun laittaa nettiin satakaksikymmentaviisi kuvaa, missa puolissa nakyy oma sopo naama ja se uusin guccin laukku. Ja puolissa miten helvetin kivaa on ollut millon missakin. Kerran laitoin lapalla Myspacen profiiliini asuinpaikaksi Arabiemiirikunnat. Sain inboxiini deittikutsuja kyseisesta maasta niin paljon, etta jos olisin ollut sinkku, olisin sulkenut itseni kaappiin viikoksi. 

Tahtien elamaa voi kuitenkin seurata niin paljon, kuin OK!, InTouch ja Seiska jaksavat kertoa. Se ei todellakaan ole noloa (ellei hengaa pelkastaan joissain humanistisen tiedekunnan suosimissa vihannesravintoloissa). Se on jopa suotavaa. Ai etsa v***u tiennyt, etta Britney Spears on kuivilla? No huhhuh, kannattaa paivittaa starojen kuulumiset vahan useammin, ettei se ehi taas retkahtaa. Ne oli muuten nahty pussailemassa Kevinin kanssa, sopoa. 

Koska meille taviksien kuulumisille ei ole omia lehtia, meidan taytyy kayttaa sita mediaa mika on tarjolla ja paivittaa itse omat juorumme ja pitaa huoli, etta tiedamme kuka hengaa kenen kanssa ja keilla on mennyt poikki. Ja tietenkin samalla vahan buustata omia pikku egojamme.

Nae ja tule nahdyksi. 

-Spy Maniac-

Olkaa hiljaa!

Istun talla hetkella poikaystavani (J) huoneessa ja odotan, etta paivallinen valmistuu. Kuulen aanista, etta siella on vieraita ja toivon salaa, etta minulle tuotaisiin ruoka huoneeseeni, hiljaiseen valtakuntaani. Mutta kohta istuudun illallispoytaan ja rupean jauhamaan kaikennakosta paskaa, mika ei todellisuudessa kiinnosta ketaan, mutta on kohteliasta puhua. J on toissa, joten en edes voi piiloutua hanen selan taakse. J nimittain puhuu ja puhuu ja puhuu ja nyrkkisaanto on, etta pariskunnasta edes toisen tulisi pulista muodollisuuksen vuoksi. 

Ihmissuhteissa usein ongelmat selvitetaan puhumalla. Parempi niin kuin nyrkeilla, mutta onko kukaan ikina ajatellut vain antaa asian olla? "Pitaisko meidan puhua tasta?" "Onko sulla jokin ongelma? Puhu mulle kulta!" "Sori ne likaset kalsarit lattialla, haluutko puhua siita?" 

"Miten ois vaan mykkakoulu?"

Amerikkalaisille on niin tarkeaa tietaa mita kaupan kassalla tyoskentelevalle tavaroita muovikasseihin heittelevalle laittomalle maahanmuuttajalle kuuluu, etta muut saavat odottaa jonossa kymmenen ylimaaraista minuuttia holonpolon takia. Henkilokohtaisesti minusta on ihanaa istua bussissa ilman, etta kukaan aloittaa kiusallista keskustelua paivan saasta ja takkisi kauniista varista. 

Suomalaisten poytakeskustelut ovat oikein mukavia, melko vahaeleisia tosin. 

-Jokerit voitti tanaan HPK:n

-Ihan sama.

*Hiljaisia pureskeluaania ja haarukan ja veitsen kilinaa*

Joskus saatan sanoa ihmisille jotka kyselevat "onko Suomessa jaakarhuja?" -kysymyksia, etta suomalaiset tykkaavat vain olla hiljaa ja avata suunsa sitten kun haluavat oikeasti sanoa jotain. Ja minua katsotaan kuin naista joka juuri kertoi, etta jaakarhut puhuvat suomea. 

Palapala. Menen nyt istumaan, syomaan illallista ja nyokkailemaan ja kertomaan asioita. Kertoisinko talla kertaa dinosauruksista vai ufoista? 

Manic dinner.

Hauskaa Vappua!

Sain ystavaltani postia facebookissa (virtuaaliolohuoneeni), etta nyt ei ehdi vahaan aikaan skypeen tai facebookkiin. Vappuriehaa koko viikko kuulemma. Koska olen paikassa jossa ei vieteta vappua (ainakaan tyovaen juhlana), en ole tullut ajatelleeksi kuinka riemukas viikko teilla rakkaat suomessa olevat juhlijat on edessa. 

Mina puolestani olen sunnitellut vievani koululle hakupaperini, joiden hyvaksymisen jalkeen saan virallisen I-20 lomakkeen, jolla voin hakea opiskeiljaviisumia. Selkokielella siis, kun te puhallatte vappupilleihinne mina vastaanotan paperin, joka aloittaa koko kesan mittaisen paperisodan ja aiheuttaa vahintaan yhta pitkan vatsahaavan. 

Pelkaan jenkkiviranomaisia enemman kuin kaljuuntumista ja tietyt valinnat elamassani ajavat minut jatkuvaan kontaktiin heidan kanssaan. Tama koko viisumirieha huipentuu haastatteluun Amerikan suurlahetystossa kaivarissa ja voin vannoa, etta vaikka joisit itsesi ja vappuhuiskasi helvettiin tuossa helsinkilaisille niin rakkaassa puistossa vappuaattona, mina olen pahemassa kusessa siella parin kuukauden paasta.  

Taalla vappua kutsutaan May Dayksi ja se on ymmartaakseni pyhitetty deittailulle. Ei kuitenkaan sille vappuheilalle jonka kanssa heraat puskasta vappupaivana ja jonka nimea et muista enaa brunssilla. 

Olen omistanut vappuni vuosittain pari paivaa kestavalle rillumarei-rallille Helsingin keskustassa, mutta tana vuonna teen illallista poikaystavani perheelle ja naen painajaisia viisumivirkailijoista. Who would have seen that coming...? 

 

Joten perseet olalle ja tippaleivat naamaan siella vodkan ja vapun maassa minunkin puolesta. Kippis!

xoxo Vappu Maniac    

Liika mita tahansa on liikaa

Tiedatteko tunteen, kun kaveri ehdottaa viela yhta tequilashottia ja paasi on jo valmiiksi niin jumissa, etta et erota sitruunaa suolasirottimesta, mutta kuitenkin kaadat sen "vihoviimesen" kurkusta alas ja ennen kuin huomaatkaan vedat virtasta kyytipojaksi. 

Seuraavana aamuna vannot, ettet enaa ikina ota kun sen yhden tai korkeintaan pari ja vaan seuran vuoksi.

Kaikkihan sen tunteen tietaa. Mika siina on, etta taytyy voida fyysisesti pahoin, ennen kuin tajuaa lopettaa? Jos edes tajuaa? Henkilokohtaisesti herasin lauantaina ja sunnuntaina yllamainituin fiiliksin. 

Jos tippuu pari kertaa matalalta, miksi kiiveta viela ylemmas? 

Tama koskee lahes kaikkea mita ymparillani naen. Ja silti huomaan itsekkin innostuvani joistain asioista aina hieman liikaa. Se voi olla mita vain. Liikaa pizzaa, ennen kuin huomaa, etta ei pysty liikkumaan. Liian monta Lost-jaksoa ennen kuin tajuaa, ettei ole saanut mitaan aikaseksi, taaskaan. Liian paljon toita, liian paljon lepoa, liian paljon sita ja liian paljon tata. 

Minulla on maailman heikoin kontrolli itseeni. En kiella itseltani juuri mitaan. Mutta myos liika kontrolli voi olla pahasta. Olen nahnyt senkin lahelta. 

Minulla on kaikkea mita luulen onnellisuuteen tarvittavan; Uskomattomia ystavia, ihana poikaystava, mieleton perhe, jonkin verran rahaa ja usko tulevaisuuteen. Silti joka kerta kun saan tai teen jotain liikaa, en tunne itseani onnelliseksi, aina jokin menee pieleen. 

Niinpa olen alkanut miettimaan, etta ehka onnellisuus onkin sita, etta loytaa omat rajansa ja oppii noudattamaan niita. Laheiset ihmiset, mukava ymparisto ja toimeentulo ovat apuna siihen, mutta lopulta se on itsesta kiinni antaako itselleen mahdollisuuden onneen ja osaako siita pitaa kiinni. 

Jos yrittaa pitaa mahdollisimman paljon hiekkaa kadessa, se valuu pois. Jos ottaa suosiolla vahemman, hiekanjyvat pysyvat kadella. 

Samoin uskon elaman ja onnen kayttaytyvan, vahemman on enemman. 

 

miesten ja naisten valisista ongelmista

On sanomattakin selvaa, etta luomiskertomuksen kirjoittaja on mies. Vai kuinka muuten selitatte, etta se oli Eeva, joka haukkasi kiellettya hedelmaa, eika Aatami. Jumala sanoi: "Tulkoon epatasa-arvo!" Ja sehan tuli. Eika siina viela kaikki vaan tuli myos menkat, hormoniheittelyt ja aristavat rinnat. Olisi ollut suotavaa luoda kaiken sopan keskelle myos yhteisymmarrys miehen ja naisen valille, mutta ei. Ei tullut yhteisymmarrysta. 

Poikaystavat, ystava-pojat, aviomiehet ja muut naisten kanssa elavat miehet huomio! Jos kerran kuussa naisilla menee kuppi nurin, se johtuu tasta meille suodusta hormonikierrosta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etta kaikki raivonpuuskat johtuvat menkoista vaan toisinaan olette saattaneet aiheuttaa jotain mielipahaa ja talloin on erittain raukkamaista ottaa esille kuukautisraivoa. Ai, mista tietaa milloin tuulee mistakin? No pida v***u kuukautiskalenteria!

Normaalisti en herkisty menkkavalitukseen, mutta talla kertaa minulla keitti yli poikaystavani kaytos samaan aikaan kuin pillerilevyni viimeinen pilleri rupesi haamottamaan. 

Jos mina en ymmarra poikaystavaani, pyydan hanta selittamaan uudelleen ja usein paasemme sopuun asiasta keskustelemalla. Mutta annas olla kun minulla on jotain mielella ja rakkaani ei tajua. Sitten pitaa selittaa, piirtaa, vaantaa rautalangasta, kayttaa kasia ja vaikka jalkojakin ja lopputuloksena molemmat huutavat naama punaisena, kunnes aloitetaan mykkakoulu. Sovintoseksin jalkeen asia unohtuu ja seuraavan kerran kun otan asian esille kuulen: "Eiks me hei kayty taa jo lapi?!" "Kulta, sa kavit mut lapi..."

Jos jostain helvetin kuusesta saadaan yhteisymmarrys revittya, tuntuu kuin olisi juuri voittanut triathlonin ja palkinnoksi ojennettu kuudet Manolot ja pari Pradan laukkua. 

Jopa Yinin  ja Yangin tasapainon pallura on jaoteltu niin, etta Yin pitaa sisallaan naisellisuutta ja, kuinkas muutenkaan, negatiivisuutta ja Yang puolestaan miehekkkana positiivisuutta. Sanokaa minun sanoneen, etta senkin symbolin tulkinta on lahtosin miehen kynasta.

P.(m)S. En ole feministi.

Bloggareilla ei ole elamaa

Inhoan suuria muoti-ilmioita, kuten Louis Vuittonin laukkuja, ryhmaliikuntatunteja ja blogeja. 

Salaa haaveilen Louis Vuittonin laukusta (tarkemmin sanottuna malli "Pochette Accessoires" kuosi vaalea Damier Canvas), hikisista salsatunneista (kuinka seksikasta?!) ja nyt ratkesin kirjoittamaan blogia.

Kuten huomata saattaa mielipiteeni eivat juurikaan kohtaa kaytantoa. Saatan ravintolaan mennessa jauhaa koko matkan ihanasta pupusta jonka haluaisin lemmikikseni (nimeksi tulisi muuten Nacho Gonzales, tiedoksi niille jotka eivat viela tienneet), mutta silti tilata ravintolassa janista lautaselleni. 

Blogissani ei ole kysymys oikean ja vaaran, hyvan ja pahan erottelusta (en ikina vaita olevani oikeassa, vaikka tiedan muiden olevan taysin hakusessa...) vaan ennemmin pyrin kyseenalaistamaan ilmioita. Kiinnitan paivittain huomiota politiikkaan, ihmisiin, muotiin, ilmastoon. Siis lahes kaikkeen mita ymparillani naen. Ja minulla on kaikesta mielipide ja jos ei ole, pyrin muodostaman sellaisen hyvin pian. 

Niista on pieni blogini tehty. 

Kaytannon tasolla pahoitteluni aa:n (niinkuin aiti) ja oo:n (niinkuin oykkari) pisteiden puuttumisesta ja muusta mihin poikaystavani vajaavainen jenkkilappari (ei, en tarkoita lapiota) ei pysty. Olen talla hetkella Kaliforniassa ja siis taman nappaimiston aarella toukokuun puoleenvaliin asti. Eli juuri kun tahan invaliditekstiin (ja sen kirjoittamiseen) ehtii tottua, rupeaa taas nakemaan pisteita. 

Koska olen kaytannossa stay-at-home-tyttoystava talla hetkella, paivitan blogiani todennakoisesti niin usein ettei sita ehdi kukaan normaali ihminen edes seurata. Mutta koska asiani ei ole sen tarkeampaa kuin viime viikon Lidlin tarjousilehtinen, et todennakoisesti jaa junasta jos et kaikkia huomioitani ehdi lukea.  

Pikaisiin kuulemisiin,

Manic Monkey