Maailmanloppu

"...että mitä maailmassa oli tapahtunut kun hänen huijauskuolemansa ei ollut muuttanut mitään, kuinka aurinko noin vaan nousi ja laski törmäämättä mihinkään, miksi tämä sunnuntaitunnelma, äiti, miksi helle jatkuu ilman minua..."

Noniin, voitte taas hengittää normaalisti. Osama bin laden on saatu hengiltä. Suuret amerikkalaiset sotalaivoineen vai millä helvetin helikoptereilla tai panssariraketeillaan ne nyt ikinään tekivätkään sen, ovat tappaneet maailman pahuuden henkilöitymän, terroristien terrosristin, koko maailmaa uhanneen vääräuskoisen sotahullun, jonka kylläkin ovat itse kouluttaneet ja jonka perheen mustasta kullasta ovat aikoinaan kauppoja hieroneet. Mutta mitä väliä sillä nyt enää olisi. Kaikki voivat taas kävellä rauhassa kaduilla ja suunnitella tulevaa, koska nuo suuret amerikkalaiset ovat kukistaneet tästä maailmasta pahan, samalla varmuudella kuin aikoinaan marssivat kuuhun.

Näiden suurten uutisten hetkellä satuin tarttumaan Gabriel García Márquezin kirjoittamaan teokseen nimeltä Patriarkan Syksy. Kirja kertoo erään kuvitellun tyrannin kaatumisesta ja kaikessa yllättävässä ajankohtaisuudessaan kirjasta löytyi eräs puuduttavan pitkä virke, jonka keskeltä kopioin yllä olevan lainauksen siinä toivossa, että ymmärtäisitte, että osamabinladenin kuoltua tämä paska maailma jatkaa samalla epätoivon ja pahuuden radallaan, millä se on ollut siitä asti kun ihminen nousi kahdelle jalalle ja keksi olevansa muuta luontoa ylempänä.

Osama on siis tapettu toissapäivänä, eilen tai ehkä viikko sitten. En nyt muista tarkalleen, koska sillä ei ole sinänsä mitään merkitystä. Ehkä se on oikeutettu ilo niille kenen omaisia on kuollut tämän terroristin junailemissa iskuissa, mutta asiahan on todellisuudessa niin, että väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa ja kohta on taas jotkut tornit paskana jossain päin maailmaa ja uudet omaiset ja läheiset ja kansalaiset itkemässä maailman pahuutta. Siis vaikka osamabinladen on kuollut. Eli tiedoksi nyt kaikille; edelleen ne terroristit tappavat siviilejä, edelleen jenkit paukuttaa pyssyjään ja euroopan parlamentit sun muut miettivät kabineteissään mitä tehdä. Edelleen Eurooppa ja muu "kehittynyt maailma" on ydinpommiuhan alla ja kolmas maailmansota tekee tuloaan yhtä varmasti kuin aurinko laskee päivän päätteeksi. Ja niin vaan maailma herää joka päivä uuteen aamuun ja ihmiset jatkaa juoksuaan päivästä toiseen elämänsä oravanpyörässä, eikä maailman pahuus kuollutkaan mihinkään, sillä yhden terroristin kaaduttua siellä on jonossa miljoona muuta samanlaista, jotka pyrkivät vetämään vallan ja pahuuden painopistettä omaan leiriinsä tässä kaksinapaisessa maailmassa.

Sitäpaitsi kyllähän jenkitkin, tai jotkut muut älyvapaat terroristit, tarvitsevat uuden sätkynuken (ovat varmasti jo jonkun kouluttaneetkin) vihollisen leiriin, jolla pelotella kansaa ja jonka avulla perustella kaikenmaailman spontaanit sotahullujen ristiretket. Kunnes taas tajuavat luoneensa hirviön ja maailma on taas kahta tornia ja muutamaa miljoonaa viatonta ihmistä köyhempi.

Ennenpitkää muidenkin kuin minun ja Gabriel García Márquezin on huomattava, ettei tätä hulluuden nukketeatteria pysäytetä yhdellä miekaniskulla. Eikä sotia lopeteta vetämällä joukkoja milloin mistäkin maailmankolkasta, eikä sitä menetettyä silmää saada takaisin repimällä kaverin päästä silmää. Vihaa voi lietsoa yhtä helposti kuin rakkautta voi jakaa, mutta vihalla ja pelolla on helpompi hallita, niin että tervemenoa vaan helvettiin maailma. Kyllä se maailmanloppu vielä tulee.