Good old love

Nyt riittää Carrie Bradshawmainen napina ja lässytys rakkaudesta. Helvettiin kaikki vaaleanpunainen paskanjauhanta sen oikean löytämisestä ja perhosista mahan pohjalla. Vaikka nykyfilosofiassa saattaa joitakin näkemyseroja seuraavaan ilmetäkin, kerron nyt joitakin faktoja perusrakkaudesta.

Heti alkuun haluan kumota yleisellä moraalitasolla perseelleen menneen olettamuksen ihastumisesta rakastumisen ohella. Kaikki jotka ovat olleet tai ovat edelleen rakastuneita, tietävät ettei ihastumista toiseen henkilöön voi välttää. Se mihin viivan vetää, kuinka pitkälle antaa ihastumisen viedä on jokaisen parin oma asia. Ihastuminen on vahva tunne ja tunteita on lähes mahdotonta ohjailla. Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihminen joka ei elä tunteella ei elä ollenkaan.

Ja sitten kuumaan kysymykseen; mitä rakkaus on? Love is... Kaiken "rakkaus on ihana tunne mahanpohjassa" -bullshitin lisäksi se on jakamista, antamista, ottamista ja ennen kaikkea muuttumista. Kun ihastuminen muuttuu rakkaudeksi ja kaikki tunnekuohu laantuu, jäljelle jää voima, joka muokkaa molempien persoonaa yhteensopivammaksi. Eli arkikielellä; kun olet saanut kuukausien ajan tunneorgasmeja ihastuksesi kanssa, alat pikkuhiljaa miettimään kuinka helppoa olisi ottaa luoti toisen puolesta (tai edes pyykätä ne likaset sukat valittamatta). Rakkaudesta tulee ihan peruskauraa jonkin ajan kuluttua ja rakkautta on nauttia sen jauhamisesta päivä toisensa jälkeen.

Olen kuullut muuttuneeni parisuhteeni aikana ja parhaimmillaan olen kuulemma unohtanut oman elämäni ja periaatteeni. Parisuhteessa tai ei, ihmisen on ihan tervettä muuttua vuosien varrella, enkä todellakaan kiellä arvomaailmanikin heilahtaneen seurustelun myötä. En kuitenkaan näe asiaa negatiivisena kehityksenä, etenkään kun muistelen mielentilaani ja -terveyttäni ennen seurustelua.

Rakkaus tipahtaa useinmiten kohdalle, niin ettei sitä osaa aavistaa. Etsivä ei sitä noin vain löydä, eikä sitä voi oikein hakea lihatiskiltäkään. Jos sille ei ole valmis se on raskaampaa ottaa vastaa, tai se voi mennä ohi. Mutta olen sen verran fatalisti, että uskon rakkauden kiertävän kehää; jos se menee kerran ohi, tulee se kohdalle toiste. Jokaiselle on se yksi, joillekin voi olla toinenkin. Kukaan ei jää ilman.

Lopuksi voisin heittää kehiin jonkun imelän rakkaussitaatin, mutta haluan, että valistukseni menee perille. Niinpä lainaan ystävääni Wikipediaa:

"Love represents a range of human emotions and experiences related to the senses of affection and sexual attraction"


//love is just love

Kusinko mä sun aamumuroihin?

Olen viime aikoina havainnut pientä vittumaisuutta kanssaeläjissäni. Asiaa ei todellakaan auta se, että olen asiakaspalvelija. Yleinen faktahan on, että asiakaspalvelija on terapeuttinen sylkykuppi ja poikkeuksetta väärässä. Bussikuskejakin saa vaikka vetää turpaan jos siltä tuntuu ja jos oikein huono päivä on niin voi vaikka mennä baarijonoon haukkumaan se helvetillinen poke ja uhkailla reklamaatiolla, jos ei pääse ihan päähän potkimaan.

Eipä silti kyllä siellä bussissa voi purkaa ahdistustaan muihinkin kuin kuskiin. Vitutusasteesta riippuen voi nalkuttaa vierustoverille hänen jumalattmoan isosta ostoskassista, joka on puoliksi sylissäsi, tai tirvasta sontsalla päähän jos joku uskaltaa istua reunapaikalla ruuhkabussissa. Kun kaikki muu on yhtä paskaa ja itse hipoo täydellisyyttä voi baarissa iskeä tuopin kaverin päähän ja kaupassa ajaa ostoskärryillä nilkoille.

Jengi on kesälomallaan naama niin norsunvitulla, että itse en edes uskalla pitää kesälomaa. En tiedä johtuuko kaikki tämä Suomen paskasta kesästä, bensan hinnan noususta vai kuun asennosta, mutta varmaa on se, että suomalaisten olisi parempi ruveta kaivamaan sitä kaktusta ulos anaalistaan, tai olemme kohta koko kansa niin löyhkäävässä masiksessa, että EU päättää tiputtaa kaikki pannaan joutuvat rypälepommit vittupaskamme sekaan.

Chear up soldiers!

Paskanjauhamista vai paskasta jauhamista?

Jos kaverisi on tehnyt sinulle siat , tiedät mistä puhun. Pakkohan siitä on jollekkin avautua. Vai eikö tässä maassa saa valittaa muusta kun dna:n asiakaspalvelusta?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei minusta tarvitse puhua selkäni takana sanakaan, oli asia sitten merkitykseltän positiivinen tai negatiivinen. Mutta toisaalta sehän on ihan sama jos asia ei kantaudu omiin korviini. Eli jos olen tehnyt jotain sopimatonta ja päätät ystäväsi kanssa omistaa tovin siitä jauhamiselle, onko se paskanjauhamista vai paskasta jauhamista?

Paskastahan sopii jauhaa juuri niin paljon kun oma paskasihti sietää. Ei siinä mitään jos haluat vähän niuhottaa Markun eilisestä baarikäyttäytymisestä, jos puhut totta. Jos Markku tosiaan löi päänsä läpi jukeboxin lasista ja joi ventovieraiden pöydästä, kuulostaa keissi aika paskalta. Ei siinä tarvitse ruveta Markkua haukkumaan, mutta kyllä siitä paskasta sopii puhua. Eri asia olisi, jos Markku olisi tarjonnut kaverillesi drinkin, muttei sinulle ja päätät tasoittaa tilanetta pienellä paskanjauhannalla ja yhtäkkiä koko kylä luulee, että Markku osti drinkin läskille apinalle ja päätyi lopulta aasin viereen yöksi. 

Juorut, huhut ja liioittelu ovat paskanjauhamista ja paskanjauhaminen on väärin. En tietenkään väitä, etten itse olisi siihen joskus sortunut, enkä myöskään usko jos väität, ettet ole moisesta tietoinenkaan. Kaikkihan me välillä pistämme myllyyn kiviä ja juuri siksi luulen, että ikävistä asioista puhuminen on nykyään niin hankalaa. Jos Markun korviin kantautuu, että olet paheksunut jukeboxin hajottamista, Markku ja viisi hänen kaveria vihaa sinua loppu ikänsä. Samoin käy jos kerrot hänen hässineen aasia ja hän kuulee siitä. Mikä siis avuksi?

Kannattaa välillä katsoa peiliin. Puhunko minä pahasti jostain, puhutaanko minusta pahasti ja miksi? Kaikki nallekarkit ei mene tasan tässäkään leikissä, mutta jos me yrittäisimme kestää kritiikkiä hieman paremmin, ehkä paskanjauhaminenkin vähenisi hiljalleen. Kokeillaan. 

//Peace and Love