Tuesday, December 4, 2012

Hyvää Hyvää Sinulle Ja Ympärillesi

Tiedän, että näissä tämän blogin teksteissä on paljon ironiaa, vittuilua, ivailua ja joskus suoranaisia asiavirheitä ja niistä aiheutuvaa mielipahaa.

Tiedän, että maailma on hyvä paikka niille, jotka uskovat hyvään. Niille, jotka eivät näe maailmanloppua joka kerta kun avaa jonkun median ja käy läpi uutiset, blogit, facebookit ja kaiken muun minkä olen tässä blogissa haukkunut. Ne ihmiset näkevät samaa surua, raadollisuutta ja vihaa kuin minäkin, mutta eivät anna sille perkisi.

Olen aina ollut aika kovasuinen ja saanut kommenteillani ihmiset pyörittelemään silmiään ja haukkomaan henkeään. Se on ollut vahvuuteni. Mutta uskokaa tai älkää, pohjimmiltani uskon siihen, että hyvä saa aikaan hyvää ja, että kaikki positiivinen vie tilaa negatiiviselta.

On inhimillistä auttaa kun näkee jonkun hädässä. On myös inhimillistä saada siitä hyvä mieli. Toisaalta on taas kusipäistä olla auttamatta, mutta sekin on yhä tavallisempaa, eikä siitä tule monelle edes huono omatunto. Eikä välttämättä tarvitsekaan. Olisihan se täysin utopistinen ajatus, että kaikki auttaisivat toisiaan ja ajattelisivat pelkästään hyviä ajatuksia. Mahdotontakin se olisi sillä useimmiten toisen hyvä on toisen paha. Ei kukaan voi suojella koko maailmaa, koska kukaan ei voi edes käsittää koko maailmaa.

Siitäkin huolimatta uskon hyvään. Uskon siihen, että hymy ei vaadi minulta mitään, mutta voi olla toiselle koko päivän pelastus. Uskon siihen, että jos laitan senttini keräyslippaaseen, annan romanikerjäläiselle lapaseni, autan vanhuksen tien yli, tai päästän kiireisen salkkumiehen kaupan jonossa edelleni, se auttaa ihmisiä hymyilemään takaisin, ajattelemaan lämpimästi ympärillä olevista ihmisistä ja toivottavasti joskus myös tekemään hyvää jollekkin toiselle.

Joulu on tärkeää aikaa juuri siksi, että se saa ihmiset muistamaan toisiaan. Jos joulunhenki on olemassa, se taitaa kerätä koko vuoden voimiaan ja sitten vuoden lopulla levittää yhteishenkeä, lämpöä, kiitosta ja ennenkaikkea hyvää. Harva sitä yrittää torjua, koska ihmisyydelle on tärkeää muistaa välillä, että kaikki me lopulta tarvitaan samoja asioita, ruokaa, vettä, lämpöä ja toisia ihmisiä. Osalle niitä on tippunut enemmän kuin toiselle osalle ja joulu muistuttaa meitä siitä. Se saa meidät kerran vuodessa tuntemaan empatiaa ja auttamaan niitä jotka apua tarvitsee. Ja nykyisellään se on jo aika paljon, tai ainakin enemmän kuin ei ollenkaan.

Turhaa se kai on länsimaalaisen voivotella nälänhädän vuoksi tai yksityisautoilijan miettiä saasteita tai kristityn yrittää ymmärtää muslimia. Ei maailma tule koskaa olemaan sovussa, eikä täällä varmaan tulla saamaan mitään kestävää rauhaa aikaiseksi. Mutta ei se hyvä koskaan hukkaan mene, joten laita sitä eteenpäin. Se voi kiertää ja tulla sinua vastaan silloin kuin sitä eniten tarvitset. Ehkä ensi jouluna tai jos maailma muuttuu yhtään paremmaksi kenties jo juhannuksena.