Ostetaan rahapuu

Selailin juuri pikkuystävieni tyyliblogeja ja eräässä niistä käytiin kiivasta "kuinka noloa, onko noloa, mitä vittua kuka maksaa vaatteesi" -keskustelua. Joku oli saanut mutsiltaan satasen takin ja nyt pienet bloggarit ja seuraajat ovat sekaisin kun maalainen hulluilla päivillä. 

Itse laskeskelin poikaystäväni kanssa tänään laskuja ja kuun menoeriä ja sen jälkeen viisaana tyttönä rupesin sohvaikkunashoppaamaan. Turvakseni luottorajani ovat ylittyneet jo syyskuun puolivälissä, niin ei tule turhia tilailtua. Skidi masis. Minulla kun ei ole varaa edes forver 21:n rätteihin ennen kuin ... joku... ostaa minulle ...rahapuun?!? Jos äitini, mummoni, isäni, poikaystäväni äidin koira, tai ihan kuka vaan tulisi ja ostaisi minulle edes muropaketin, olisin ehkä onnellisempi kuin koskaan. Lähden tänään tapaamaan ystäviäni toiseen kaupunkiin ja poikaystäväni antoi minulle 20 dollaria matkarahaa ja meinasin purskahtaa itkuun. "Maksetaan toi sähkölasku osissa." Hän sanoi. Lähetin isälleni rahanruinaus sähköpostin, jotta saisin ensi kuussa voita leivän päälle. Olisipa ongelmani yhtä yksinkertaisia, kun puolustella mummoni päätöstä ostaa minulle takki. Ostaisipa mummoni minulle takin. 

Juttelin juuri äitini kanssa skypessä ja hän kyseli joululahjatoiveitani. Top viitoseni tällä hetkellä on halvempi puhelinliittymä, kuntosalijäsenyyden peruminen (kirjotettiin J:n kanssa puolentunnin aivopesun jälkeen vuoden soppari), vuoden lounaat koulussa, urheilutoppeja ja Ugg-saappaat (Kaliforniassa nyt vaan pitää olla uggit). Ainiin ja perse joka kakkaa rahaa. 

Luulen, että joudun taas tekemään oikeita töitä. Opintotuet ja -lainat riittävät juuri ja juuri vuokran ja lukukausimaksujen maksamiseen. Maailmanlaajuinen rahoituskriisi potkii minua niin, että päässäni soi. Rakas Joulupukki, olen ollut todella kiltti ja toivon tänä vuonna rauhaa ja rakkautta ja ehkä pienen lottovoiton.

/manic money

 

When I signed my life away

Minulla on elämää suurempi intohimo ja se on koripallo. Rakastan sitä fiilistä, kun adrenaliini täyttää suoneni ja hengitykseni kiivastuu. Pelatessa voi juosta vaikka pää kainalossa tuntematta kipua. Voittaminen ja etenkin hyvin pelaaminen tuottaa minulle enemmän mielihyvää kuin ... noh monet muut asiat.

Muutettuani tänne koripallon isänmaahan ensimmäinen missioni oli löytää itselleni jengi. Täällä 90% vapaa-ajan riemuista on linkittynyt koulunkäyntiin, eli yksinkertaisesti ilmottauduin koulun koriskurssille. Muistot yläasteen liikunnantunneista ja niistä lahjattomista palleroista, jotka eivät eroittaneet koripalloa kurpitsasta palautuivat elävästi mieleeni. Mutta ensimmäisellä tunnilla pojat (täällä on joku laki tyttöjen ja poikien sekoittamisesta liikunnassa...) veivät minua 6-0. Tiedättehän te pojat; kun kyseessä on urheilu ja kilpailu he runnovat vaikka halvaantuneen mummon parkettiin. Niinpä päätin liittyä koulun korisjengiin, jossa tietenkin pelaa vain tyttöjä.

Muistan valmentajan kysyneen minulta, onko tämä varmasti sitä mitä haluan ja vastasin, että tässä on viimeinen mahdollisuuteni pelata hampaat irvessä, hiki päässä ennen kuin polveni ja nilkkani muljahtavat lopullisesti paikoiltaan. Viidet treenit viikossa tuntui taivaalliselta. Katsomon portaiden ravaaminen kolmenkymmenen asteen helteessä oli mukavaa vaihtelua matikan tunneille. Maanantaiset voimailuharjoitukset koulun ulkouima-altaassa vaati totuttelua, mutta selvisin niistäkin hengissä. Sitten alkoi varsinainen treenikausi. Päivittäiset treenit venytettiin kahdesta tunnista kahteen ja puoleen tuntiin ja kirsikkana kakun päällä treenamme kahden viikon ajan kolmena päivänä viikossa kohtuullisesti puoli seitsemältä aamulla. Ensi viikolla minulla on kymmenet treenit ja kolme omatoimista punttitreeniä. Välillä haukon henkeä ja mietin mihin helvettiin olen oikein ryhtynyt.

Kaiken tämän mielipuolisuuden keskellä voin kertoa, etten tällä kaudella osallistu yhteenkään peliin. Olen joukkueen "redshirt", eli varapelaaja. Harmikseni en ole päässyt näyttämään osaamistani, vaan olen hermostuksissani sählännyt kentällä kuin norsu lasikaupassa. Olen onnellinen, ettei minulle ole ehdotettu painimattoa koriskentän sijaan. Vaikka tiedostan jatkuvasti, että minun tärkein tehtäväni tällä kaudella on kuvata ottelut ja täytellä juomapulloja, en jättäisi yksiäkään treenejä väliin. Olen hulluna tähän lajiin.

Tarkoitukseni oli postata teksti siitä kuinka säälittävää meininkini kentällä on tällä hetkellä ja kuinka turhautunut olen, etten pysty nousemaan omalle tasolle (teidäthän sen tunteen kun osaat jonkin asian vaikka unissasi ja yhtäkkiä vedät kuin känninen Nykänen suurmäessä). Hmm. No ehkä tajuatte. Love basketball.

Go Bearcubs!

/basketball maniac 

Bushismeja...

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush suoritti alemman loppututkintonsa yhdessa Pohjois-Amerikan parhaista yliopistoista, Yalessa. Ylemman loppututkinnon han suoritti toisessa maan parhaista kouluista, Harvardissa. Luulen, etta molemmissa yliopistoissa on erinomaiset puhekurssit ja molemmat koulut opettavat oppilaansa kriittiseen ajatteluun. Jotenkin minusta tuntuu, ettei oppi ole mennyt perille Bush Jr:n kohdalla.

Viimeisin Bushismi, kuten hanen uskomattomia sanontoja kutsutaan, paasi ilmoille vuoden 2008 olympialaisissa, jossa Bush sanoi haastattelussaan Bob Costalle ettei han nae Amerikalla olevan mitaan ongelmia. Tahan valiin voisin sanoa, etta koulussani jaa satojatuhansia stipendeja jakamatta, koska Yhdysvaltain talous on syvalla siella mihin aurinko ei paista. Ja juuri mainitsemani ongelma on tietenkin pienin mahdollinen tassa yhteiskunnassa. Ymmartamattoman optimistista puhetta Amerikan presidentilta. Jopa silloin, kun han selittaa hanen aivopierujaan, han on vaarassa: "I'm the commander -see I don't need to explain why I say things. That's the interesting part of being a president." Ja mita hanen kriittiseen ajatteluun tulee, menee han metsaan siinakin: I know what I believe. I will continue to articulate what I believe and what I believe - I believe what I believe is right."

Bush on myos saanut maailman vihat niskaansa puheillaan sodasta. "I just want you to know that when we are talking about war, we are really talking about the peace." Amerikkalaiset han on puolestaan suututtanut hanen nakemyksellaan taman paivan Amerikasta: "You work three jobs? ...Uniquely American isn't it? I mean it's fantastic that you are doing that." han sanoi amerikkalaiselle kolmen lapsen yksinhuoltajalle. Joidenkin mielesta hanelle laitetaan sanat suuhun, mutta kuka muu sanoisi paavi Benedictille jotain tallaista: "Thank you, your Holiness. Awesome speech."

Tunnen ihmisia, joilla on pieni laskuri, joka laskee paivia Bushin viran paattymiseen. Kaksi kautta apina presidenttina on melko hieno saavutus Yhdysvalloille. Nyt taytyy vain toivoa, ettei McCainia valita seuraavalle kaudelle, jolloin hanen seuraaja (han kun luultavimmin heittaa veivinsa ennen seuraavia vaaleja) olisi Sarah Palin, jonka kommentit ovat -jos mahdollista- viela aivottomampia kun Bushin.

Insane, this nation is insane.