Monday, April 28, 2008

Liika mita tahansa on liikaa

Tiedatteko tunteen, kun kaveri ehdottaa viela yhta tequilashottia ja paasi on jo valmiiksi niin jumissa, etta et erota sitruunaa suolasirottimesta, mutta kuitenkin kaadat sen "vihoviimesen" kurkusta alas ja ennen kuin huomaatkaan vedat virtasta kyytipojaksi. 
Seuraavana aamuna vannot, ettet enaa ikina ota kun sen yhden tai korkeintaan pari ja vaan seuran vuoksi.

Kaikkihan sen tunteen tietaa. Mika siina on, etta taytyy voida fyysisesti pahoin, ennen kuin tajuaa lopettaa? Jos edes tajuaa? Henkilokohtaisesti herasin lauantaina ja sunnuntaina yllamainituin fiiliksin. 

Jos tippuu pari kertaa matalalta, miksi kiiveta viela ylemmas? 

Tama koskee lahes kaikkea mita ymparillani naen. Ja silti huomaan itsekkin innostuvani joistain asioista aina hieman liikaa. Se voi olla mita vain. Liikaa pizzaa, ennen kuin huomaa, etta ei pysty liikkumaan. Liian monta Lost-jaksoa ennen kuin tajuaa, ettei ole saanut mitaan aikaseksi, taaskaan. Liian paljon toita, liian paljon lepoa, liian paljon sita ja liian paljon tata. 

Minulla on maailman heikoin kontrolli itseeni. En kiella itseltani juuri mitaan. Mutta myos liika kontrolli voi olla pahasta. Olen nahnyt senkin lahelta. 

Minulla on kaikkea mita luulen onnellisuuteen tarvittavan; Uskomattomia ystavia, ihana poikaystava, mieleton perhe, jonkin verran rahaa ja usko tulevaisuuteen. Silti joka kerta kun saan tai teen jotain liikaa, en tunne itseani onnelliseksi, aina jokin menee pieleen. 

Niinpa olen alkanut miettimaan, etta ehka onnellisuus onkin sita, etta loytaa omat rajansa ja oppii noudattamaan niita. Laheiset ihmiset, mukava ymparisto ja toimeentulo ovat apuna siihen, mutta lopulta se on itsesta kiinni antaako itselleen mahdollisuuden onneen ja osaako siita pitaa kiinni. 

Jos yrittaa pitaa mahdollisimman paljon hiekkaa kadessa, se valuu pois. Jos ottaa suosiolla vahemman, hiekanjyvat pysyvat kadella. 
Samoin uskon elaman ja onnen kayttaytyvan, vahemman on enemman. 

 

No comments: