Viisas mies nimeltä Nasir Jones sanoi otsikon mukaiset sanat ja avasi minulta valtimot. Kun kuulin tuon maagisen totuuden, olin ehkä kuusitoista tai kaksikymmentä, en ole muistanut laskea. Elin silloin ulospäin melko maanista aikaa, mutta sisälläni asuva pieni ressukka ui syvissä, sinisenmustissa vesissä. Tuolloin en osannut tarttua mihinkään mua kohti ojentuvaan käteen, koska olin niin sairaan kova tyyppi etten tarvinnut apua. Elin kahta eri todellisuutta, joita yhdisti parhaat ystäväni alkkis ja alkoholi. Kun Nas sylki nuo sanat kerta toisensa jälkeen ulos kajareistani, tajusin lopulta, että vittuako tässä nyt itketään. Elämä on pelkkä horo ja sitä kuolee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Ja kun järki sai tuosta ajatuksesta kiinni, sydän alkoi tulla pikkuhiljaa perästä. Mustanpuhuvat vedet vaihtuivat turkoosiksi aallokoksi.
Ja aallokoksi nimenomaan, sillä olin ja olen edelleen ehkä maanisdepressiivisin ihminen ilman kyseistä diagnoosia. Elämä on yhtä myrskyä ja tyyntä ennen myrskyä. Tuntemattomat näkevät mussa lähinnä tyyntä, paitsi silloin kun on suupielet polvissa (tosin silloin yleensä piiloudun pois muulta maailmalta, paikkaan nimeltä Rako, joka sijaitsee Sohvatyynyn ja Sen Toisen Sohvatyynyn välissä). Läheiseni näkevät mussa usein sekopäisen myrskypilven ja toisinaan tyhjyyteen tuijottavan kiven.
On kuitenkin myös niitä päiviä, joskus viikkojakin jolloin olen ONNELLINEN. Ja ILOINEN. Ja yltiömäisen POSITIIVINEN. Kuulemani mukaan temperamenttini kulkee kahteen suuntaan ja sillon kun löydän elämästäni jotain hymyn arvoista, lataan ympärilleni sellaisen iloisten tunteiden disney worldin, että oksat pois. Ja näihin hetkiin kipinä saattaa irrota ihan mistä vain, eräänkin kerran innostuin kiipeämisestä johonkin patsaaseen, jonka jälkeen keräsin kaisloja aivan onnessani kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Selvinpäin.
Elän tunteella enkä osaa käsitellä elämää järjellä. Olen tehnyt kaikki suuret päätökset elämässäni hetken mielijohteesta, tai pienen aikalisän kautta. En pystyisi tekemään loogisia päätelmiä asioista, joihin ei ole varmoja vastauksia. Jos päässäni on liikaa askarruttavia asioita, mulla on hyvin rajallinen määrä vaihtoehtoja niiden ratkaisemiseksi. Yksi niistä on pakeneminen maailman ääriin, toinen on lamauttaa ajattelu jollakin substanssilla. Molemmista on ollut suunnatonta apua, tosin en voi kuin nöyränä pyytää anteeksi tästä aiheutuvia haittoja lähellä eläville rakkailleni. Onneksi olen opetellut ja yhä opettelen minimoimaan muille koituvia harmeja omasta pelkuruudestani.
Mutta turhaan sitä sen enempää miettimään. Jos mielessä on rauha niin ei kannata turhia miettiä vaan nauttia. Mutta jos jokin asia painaa niin kannattaa pysähtyä hetkeksi, vetää jurrit, karata, tai mitä tahansa, että saa pienen hetken mietittyä miksi mielenrauha on järkkynyt. Ja sitten ei muuta kuin paiseesta paska ulos ja paranemaan.
Elämä on hirveen yksinkertaista loppujenlopuks. Stipluja tulee, elämä muuttuu, mielialat heittelee. Oli se sitten kuraa tai mannaa mitä elämä millonkin antaa, joka hetki on elettävä ja sitten lopulta on kuoltava.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment